En ole saanut kommentteja kirjoituksiini. Mikä on luonnollista, sillä itselleni minä näitä rivejä kirjoitan. Omaksi eheytymisekseni, oman maailmankuvani selkeytymiseksi. Jotta oppisin itseni..

Näin J:n. Perjantaina pari tuntia, lauantaina enemmän. Noina kahtena tuntina J oli hiljainen ja mietteissään ja minä tietenkin rikoin mietteiden kulkua kyselemällä, että mikä on kulta hätänä. Minä pelkään. Opin sen äsken. Ymmärsin miten paljon pelkäänkään. Myöhemmin sain viestin: olet valehteleva ihminen. Valehteluni pahentaa vain tilannetta ja olemme erilaiset ihmiset. Onhan se totta. Ennen yötä kävin luonasi, tunnin olimme ulkona ja keskustelimme. Minä itkin ja pelkäsin. Sinä yritit kai saada minua ojennukseen. Teit selväksi sitä, että haluat olla kanssani, muttei se ole helppoa. Etenkään juuri nyt. Ymmärsin lopulta. Olin taas pelästynyt turhaan.

Lauantaina elokuva ja rakkautta. Lähetin aiemmin viesti, lupasin etten enää valehtele ja että ei keskitytä keskusteluihin vaan ollaan vaan. Nautein seurastasi. Minun oli hyvä olla. Myrsky sisälläni tyyntyi. Pelko katosi. Yön pidit minua sylissäsi ja tänä aamuna lähdit. Lähtösi jälkeen hyvä olo pysyi minussa.

On isänpäivä. Olin vanhempieni luona ja molemmissa mummuloissa. Pitkästä aikaa tunsin olevani se, jona hekin minut tuntevat. Omana itsenäni.

Illalla valehtelin. En kertonut minne menen. Asia ja meno olivat periaatteellisella tasolla yhdentekeviä. Kuitenkin tunnen, että se olisi vaikuttanut negatiivisesti kuvaasi minusta. En tiedä onko se intuitiosi vai joku yhteinen tuttumme (luultavasti kuitenkaan ei), mutta tiesit minun valehdelleen. Olit minulle vihainen. Olivathan sanani, jotka lupasivat valheiden loppuneet olleet valheita. Yritin selittää sinulle syitä, joita itsekkään en osaa hahmottaa selkeästi.  Haluan olla sinulle avoin ja rehellinen. Vaikka sinä kyllä näet mikä on totta ja mikä ei.

Minä pelkään.. että et tahdo minua, että hajoan pelkooni. Että mielenterveyteni pettää jos jään yksin, sillä sinä tunnet minut paremmin kuin kukaan muu. Vaikka olen avoin luonne, en puhu asioista sisälläni. En osaa, ennen kyllä puhuin, nyt en koe merkittäväksi jakaa asioitani. Sanoit kuitenkin että kaikki on hyvin ja uskon sinua. Ymmärrän miten paljon olen sinua loukannut. Ymmärrän etten ole henkisesti tasapainossa. Ymmärtäisipä J, että olen  tosissani ja haluan parantua. Haluan olla haaveideni arvoinen.

Kaikki on hyvin, mennään nukkumaan, jutellaan huomenna lisää. Uskon sinua, mutta se ei poista pelkoani. Toivon että en näe painajaisia ja että saan hyvää unta, jotta jaksan aloittaa uuden viikon töissä. Kauniita unia rakkaani. Joskus vielä näet nämäkin ajatukseni ja ehkä ymmärrät minut paremmin.